My Son ja Da Nangin champa museo: herättävä henkäys jostain ajan takaa

My Sonin temppeliraunioita viidakon ja vuoriston ympäröimänä.

Heti näin alkuun kirjoitusasusta sen verran, että Mỹ Sơn ja Đà Nẵng tullaan tässä tekstissä pelkistämään suomalaisittain My Son ja Da Nang. Näistä ensimmäinen sanapari lausutaan suunnilleen mi son. 

 My Son, kaunis vuori, on Hoi Anin tapaan UNESCOn maailman perintökohde. Moni turisti lähteekin matkaan yhdestä maailman perintökohteesta saapuakseen 50 kilometrin ajomatkan jälkeen vuorien ja viidakon keskelle toiseen. Hoi Anista poiketen My Sonista jäljellä ovat rauniot, vaikka pystyssä seisoo edelleen useampi punaruskea rakennus.

Paikalla on pitkä historia: neljänneltä vuosisadalta kolmannelletoista sitä rakensivat, hallitsivat ja käyttivät Cham-kansa. Heidän Champa-kuningaskuntansa ulottui suureen osaan nykyistä Vietnamia. Alla olevat kartat näyttävät miten Champa-valtakuntien alueet noin vuonna 1380 (vihreällä) suhtautuvat nykyiseen Vietnamin karttaan (rajat merkitty punaisella). Kinh kansa, josta nykyiset Vietnamilaiset polveutuvat on lähtöisin nykyisen Pohjois-Vietnamin sekä Kiinan alueilta, kun taas etelä kuului eri Champa-valtakuntiin sekä khmereille. Käyttämäni kartat ovat wikipediasta ja linkitetty alkuperäisiin lähteisiin.



Vietnam Topography


My Sonin raunioita lähellä olleesta kaupungista kehittyi ajan kuluessa Champa-kuningaskunnan tärkeimpiä kaupunkeja ja temppeleillä on eittämättä ollut oma tärkeä roolinsa yhteisön ja etenkin sen hallitsijoiden elämässä. Cham kansan uskonnolliset vaikutteet ovat Intiasta ja temppeleiden säilyneessä symboliikassa on näkyvissä sekä hinduismia että buddhismia. Pääasiassa temppelit on omistettu hindujumala Shivalle, mutta esimerkiksi lootuskukka on näkyvillä symbolina uudemmissa rakennuksissa.

My Son sijaitsee keskellä vuoristoa ja viidakkoa. Chamien hylättyä temppelialueensa sodan seurauksena, se uinui pitkään piilossa viidakon keskellä paikallistenkaan tietämättä asiasta, kunnes 1898 ranskalainen M.C. Paris sattui metsästäessään viidakossa löytämään vanhoja rakennuksia. Miehityksen oikeutuksiin puuttumatta miehittäjiä on kiittäminen My Sonin kartoittamisen ja kunnostamisen aloittamisesta: ranskalaiset Henri Parmentier ja M.L. Finot kartoittivat alueen ja ranskalaiset vastasivat My Sonin alkuperäisestä kunnostuksesta. Alueella oli tuolloin noin 70 rakennusta, joista nykyään jäljellä on ainakin jossakin kunnossa 25. Ranskalaiset eivät toki ainoastaan auttaneet asioita: heidän käsissään on lähtenyt Louvreen monen temppelin patsaan ja monumentin pää. Ranska ei nykypäivänäkään halua esineistä luopua. Päättömiä hahmoja ei kuulemma saa kuvata laittaen oman päänsä kadotetun tilalle. Tästä nähtävästi seuraa todella huonoa onnea.

Opas esittelee päänsä ranskalaisille menettänyttä Shivaa. 

My Sonissa huono onni voisi koitua kovaksi kohtaloksi, joten taikausko lienee paikallaan. Vaikka temppelialue on keskellä läpipääsemätöntä viidakkoa, se on kärsinyt koko Vietnamin tapaan erinäisistä maailman myllerryksistä, jotka jotenkin ovat tämänkin syrjäisen pyhän paikan kohtaloihin päätyneet vaikuttamaan. Yksi My Sonin rakennusten epäonni oli sattua viidakossa piileskelevien Viet Cong joukkojen tielle sodan aikana. Viet Cong käytti My Sonin rakennuksia tukikohtanaan viidakossa, minkä seurauksena amerikkalaiset pommittivat temppeleitä aiheuttaen suurta tuhoa. Tästä syystä rakennuksia on ranskalaisten päivistä menetetty niin suuri määrä ja paikan päällä on edelleen näkyvissä muutama kohta, jossa pommi on osunut maahan. Paikallisten mukaan nykypäivänä My Sonin temppelialueita ympäröivillä lähialueilla on suuri määrä räjähtämöttämiä miinoja, eikä sinne sovi lähteä harhailemaan luontoon. Ehkäpä juuri siksikin turisteja kuljetellaan helposti sähköautolla ja tiet on hyvin päällystetty. Pienessä museorakennuksessa, joka paikan päältä löytyy, on näytillä paitsi Cham kansaan myös sotaan liittyviä esineitä.

Turistit kulkevat tasaisia päällystettyjä polkuja.

Museorakennuksessa on esillä joitakin säilyneitä esineitä.

Nykyään turisti saapuu paikalle luultavasti bussilla tai taksilla, kävelee lyhyen matkaa alueen portilta ja ajaa sitten sähköauton kyydissä sileäksi päällystettyä tietä viidakon läpi hyvin rajatulle ja ohjatulle alueelle, jossa jäljellä olevat rakennukset ja rauniot seisovat useammalla pienellä rajatulla alueella. My Son on reissu, jonne huonojalkaisempikin voi lähteä, mutta temppelialueella oli kuuma ja tulee käveltyä silti paljon. Paikan päällä on mahdollisuus ostaa vettä ja halutessaan jopa ruokaa, mutta vain porttien läheltä. Vessoja löytyy myös. Turistille viidakkomatka ei siis tänä päivänä tuota minkäänlaisia eksoottisia vaikeuksia. Koko sähköautokuljetus muistutti meitä muuten erehdyttävästi Jurassic Parkista.

Portti sähköautoille, joilla hurautetaan viidakon läpi kuin Jurassic Parkissa konsanaan.

Kartta, jolla näkyvät My Sonin raunioiden pääalueet, jotka ovat avoinna.

Vaikka oppaamme kehotti useasti "You take picture now" ja My Sonissa ei ole yksin, temppelialue voi hiljentää siihen taipuvaisen moderninkin turistin monestakin syystä. Paitsi seuduilta sodan avulla ajetun Cham kansan loiston, My Son on myös monen vietnamilaisen viimeinen lepopaikka Amerikan sodan (vietnamilaisittain) tai Vietnamin sodan (läntisestä näkökulmasta) jäljiltä. Ympäröivä viidakko tuo todellisen tunteen siitä, kuinka erilaisia todellisuuksia siellä kulkevat ovat aikoinaan eläneet. Jäljellä olevat rakennukset on rakennettu tiilistä ilman saumalaastia, mutta pysyvät paremmin koossa kuin uudelleenrakennetut modernit rakennukset samalla paikalla. Cham kansa on vienyt rakennustietonsa mukanaan jo aikoja sitten, eikä kansainvälisenä yhteistyönä tehty konservointityö ole saanut selville, miten he rakennuksensa rakensivat. Onneksi heillä tieto oli ja My Sonissa on vielä tänä päivänä ihmeteltävää. Konservointityö myös jatkuu ja tiedemiehet yrittävät oppia, kuinka tiilet käyttäytyvät temppelipaikan anteeksiantamattomassa kuumuudessa. UNESCOn sekä esimerkiksi Intian antamin lahjoituksin konservoidaan ja uudelleen rakennetaan uusia osia My Sonista. Kuten monessa muussa maailman kolkassa, My Sonissa kelpaa ihmetellä kauan sitten eläneiden ihmisten taitoa ja ajatusmaailmaa, josta rakennukset ovat syntyneet.

Uudet tiilet kuvan reunassa ovat värjääntyneet vihertäviksi ja hapertuvat, kun ikivanhat näyttävät lähes uusille.
Suuri osa rakennuksista on melko pieniä, mikä ehkä on säästänyt niitä tuholta.

Nykyisin tässä rakennuksessa on museo.

Kirjastorakennus, jonka sisällä voi käydä ihmettelemässä miten kummassa kivinen katto edes pysyy pystyssä.

Elefantteja oven päällä.

My Sonissa ei ole paljoa opasteita, joten kiinnostuneella on hyvä olla mukana jonkin sortin kirja joka kertoo eri alueilla olevista numeroiduista rakennuksista.

Temppelirauniot sijaitsevat luonnon keskellä.

Rakennuksia entisöidään uudella rahoituksella.

Huolena kuitenkin on uusien tiilien kestävyys auringossa.

My Sonista minulle päällimäisenä jäivät mieleen itse rakennukset ja temppelipaikan ilmapiiri, mutta Chamien kädentaitoa voi tarkastella takemmin myös Da Nangin Cham sculpture museossa. Vaikka museota voisi tavallaan kritisoida siitä, että se on osa ranskalaisten tekemää esineiden ja rakennusten osien siirtämistä pois My Sonista, niiden kunto on toisaalta juuri siksi todella hyvä. Esillä on niin hindujumalia kuin suuri Buddhakin sekä esimerkiksi erilaisia eläinpatsaita. Monissa niissä oli minusta veikeitä ja iloisia piirteitä, jotka tekivät niistä helposti lähestyttäviä. Cham kansa käytti muuten yhtenä kuviona taiteessaan myös esimerkiksi naisen rintoja esittävää kuviota. Museo oli meistä käymisen arvoinen ja melko pieni ja helppokulkuinen. Olisi ollut mukavaa, jos paikan audioguide vielä toimisi, mutta sitä ei enää ollut saatavilla. Sen sijaan esineistä pystyi lukemaan joka huoneesta löytyvistä papereista.

Cham sculpture museo on melko pieni ja vehreän puutarhan ympäröimä.

Näytillä on paljon veikeän näköisiä eläinpatsaita.

Myös hindujumalista löytyy kauniita ja erikoisia hyvin säilyneitä veistoksia.

Elefantti on perinteinen viisauden symboli ja luotettu ratsu.

Buddha. Päitä Buddhalle löytyi paikalta monta, mutta tämä sopi  kaulaan.

Päätön jumalahahmo. Alapuolella ja ikkunan reunassa Chamien yleinen naisten rintoja kuvaava kuvio.

Lohikäärme on melkoinen akrobaatti.

Cham kansa pakeni Vietnamista suurimmaksi osaksi Kambodžaan viimeistään 1800 luvulla, kun vietnamilaiset valtasivat lopullisesti heidän alueensa osaksi nykyistä Vietnamia. Sodalla oli ikävät piirteensä ja sen seurauksena Chameja kuoli myös paljon. Nykyiset Chamien jälkeläiset ovat osaksi myös muslimeja ja vähemmistö, siellä missä heitä enää on. My Sonin katsotaankin edustavan menneen suurkansan perintöä. Samalla he kuitenkin ovat myös osa Vietnamin alueen historiaa. Onkin mielenkiintoista, kuinka tähän historiaan suhtaudutaan maassa, joka ainakin virallisesti osin myös haluaa korostaa rooliaan konflikteissa nimenomaan vastaajana muiden yrityksiin vallata tai alistaa Vietnam. Vaikka Vietnamin kohtalot ovat olleet moninaiset ja traagiset eikä niitä käy kiistäminen, vietnamilaiset ovat olleet myös valloittajia suuressa osassa entistä Indokiinaa ja ennen sen muodostumista.

My Sonin retkiä järjestetään sekä Da Nangin että Hoi Anin retkitoimistoista tai sinne voi ottaa taksin tai kulkea itse moottoripyörällä. Sisäänpääsy maksaa 150000 dongia (6 €). Sisäänpääsyn, kuljetuksen ja oppaan sisältävä reissu Da Nangista maksoi 500000 (20 €) per henkilö. Cham sculpture -museo sijaitsee keskeisellä paikalla Da Nangissa ja näimme sinne myös tulevan turistibusseja Hoi Anista asti. Museon pääsymaksu oli meiltä molemmilta yhteensä alle 100000 dongia. Kuljetus Hoi Anista Da Nangiin maksaa noin 250000 per suunta yksityisautolla ja molemmin suuntaiseen kuljetukseen pitäisi saada paluumatkasta alennusta, koska kuski joutuu sen kuitenkin ajamaan.

Turistibussi tuli lopulta viimeistä paikkaa myöten täyteen. Tässä on vielä väljää. Matka ei ollut luksusta, mutta tekemisen arvoinen.

Linkit muihin Da Nangin kirjoituksiin:

Tunnisteet: , , , , , , , ,